.

.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Puutarhaunia

Viime yönä näin ensimmäisen puutarhaunen tälle vuodelle.
Unikasvihuone oli jo sulanut ja ihan lämmin, vaikka muovi vähän toiselta reunalta repsottikin. Minulla on myös vakiintunut unikasvimaa. Sielläkin oli asiat jo hyvällä mallilla, vaikka muistaakseni viime kesänä siellä asui jotain ällöttäviä ihmeötököitä, jotka söi kaikki porkkanat. Ja kasvatin kesäkurpitsoja, jotka näytti ihan munakoisoilta...
Tosi elämässä saa odottaa vielä pitkään ennenkuin pääsee pihalle kuopsuttamaan.
Ehkäpä sitä tänäkin vuonna tulee innostuttua!
 
 
Siihen saakka kasvattelen ituja!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti