Ei hullumpi päivän aloitus.

Tänään päiväni alkoi tulen sytyttämisellä.

Keittiön puulieteen piti saada tulet,

jotta kiehuisi vesi, jotta porisisi kattila,

jotta saisimme puuroa.

Tulen sytyttäminen ja puuliedellä ruoan laittaminen

tuottavat alkukantaista mielihyvää.

 

 

Asiat ovat úsein antoisampia tai maistuvat paremmilta,

kun niiden eteen on joutunut näkemään vähän vaivaa.

Kranssi

Ihanaa, kun on omaa metsää!

Eihän sitä paljon ole, eikä siellä oikein mustikka kasva,

mutta ihanaa, että se on omaa, jos nyt muurahainen voi pitää

maata omanaan. No, eipä sinne ainakaan metsäkoneita tule ilman lupaa

ja aina saa muutaman katajan oksan taittaa.

Sieltä, omasta metsästä.

 

 

 

Tiesitkö, että kataja voi elää yli 400-vuotiaaksi!

Ihme juttu!

 



Pitkästä aikaa!

Otsikko kertoo tällä kertaa kahdesta asiasta:

siitä, etten ole viime aikoina juuri tietokoneella viihtynyt

ja siitä, että olen saanut jotain tosi harvinaista.

Sain nimittäin

RISULUUDAN!

Ja ihan ehdottomasti on isojen kirjainten paikka

ja huutomerkin.

Mystinen metsätyömies kävi opissa,

hankki pari rakkoa sormiin ja tulosta syntyi.

Yksi tällekin tytölle annettavaksi.

 

Kyllä sitä voikin olla onnellinen luudan jäljistä puhtaalla lumella.

Tulee ihan lapsuus mieleen!

Ja mitä parhautta, että taito luvattiin minullekin opettaa!

Kahvikeksien ykkönen on löytynyt (ainakin toistaiseksi)!

Ukkoseni jemmasi kameran työpaikalle.

Kärsin jo vieroitusoireista, kun ei päässyt räpsimään.

Olisi ollut  räpsimisaihettakin, kun pitkästä aikaa vähän panostin leipomiseen

eli käytin tehosekoitinta suklaakakun ja dallaspullien tekoon.

Nyt kuitenkin kamerarakkaani on palannut ja sen kunniaksi:

 siskoni on hurahtanut maapähkinävoihin,

joten nämä ovat hälle.

 

 

Jos siis ehtii tänne ennenkuin nämä kaikki on syöty!

 

Alkuperäinen ohje täältä, mutta kaakaojauheen puutoksen vuoksi tein näin:

100g pehmeää voita

1dl sokeria

1 1/2dl fariinisokeria

1 muna

3/5dl maapähkinävoita

3 1/2dl jauhoja

1/2tl soodaa

1tl vaniljasokeria

100g tummaa suklaata rouheena

Vaahdota voi ja sokerit, lisää kananmuna vatkaten. Lisää maapähkinävoi ja kuivat aineet, viimeisenä suklaarouhe. Pyörittele taikinasta noin neljäkymmentä keksiä, joita paistetaan uunissa 175asteen lämmössä sellaiset 10minuuttia. Alkuperäisessä ohjeessa keksien pinnalle tuli vielä sormisuolaa, mutta taloutemme alle 30-vuotiaat nostivat asiaa koskien niin suuren vastalauseryöpyn, että jätin laittamatta. Ensi kerralla sitten!  Kuorrutteeseen tulee 2rkl maapähkinävoita, 1dl tomusokeria ja 1-2rkl vettä.

 

 

Omenansyöjän keksiunelmia!

Minun varpaat ja minun pää.

Kauhulla odotan talven pimeyttä ja lumisia teitä.

Sitä, kun ei edes lenkille pääse ilman liukuesteitä kengänpohjissa,

taskulamppua ja liukasteluvaurioita.

Talven pimeät kuukaudet aiheuttavat minulle mökkihöperyyttä

 ja kroonisesti lyhyttä pinnaa.

Lapseni ovat ihania, kuten tiedät,

mutta jatkuva tuvassa istuskelu ja oman ajan puute eivät niinkään.

 

 

Keinoja oman pään hoitamiseen:

lenkkeily, puntteilu (mutta mitenkäs menet jos ukkonen on töissä

ja talossa on kaksi alle 3-vuotiasta. Toisaalta tuleepanhan lenkki ja

punttitreeni samalla jos lähtee vetämään lapsia pulkalla auraamattomalle tielle)

käsityöt (en yritä ompelustöitä, menee vain hermot

 kuten aiemmin on todettu eli kutominen saa riittää),

lukeminen (tarpeeksi hyvä kirja niin jää lapset syöttämättä

ja nukuttamatta eli tekeminen varattava vain ukkosen loma-ajoille)

ja siivottu koti (huom. ei siivoaminen vaan se lopputulos).

Jo se, että saisi tehdä jotain kunnolla valmiiksi, ilman,

että pitää olla koko ajan valmis keskyttämään, komentamaan

 tai kuulostelemaan lähestyvää myrskyä, olisi luksusta!

 



Materian matteusvaikutus

Olen kuluttanut elämääni paljon hukkaan

etsimällä tutteja

tai pinneja ja ponnareita,

mutta pääasiassa tutteja.

Suurimmassa hädässä sitä pahuksen kapinetta ei löydy mistään.

Tilanne ei ollut hyvä, kun lapsi ei osannut itse liikkua,

eikä se totisesti ole parantunut nyt kun hän jo itse kulkee paikasta toiseen

(aikamoisella vauhdilla kaiken lisäksi).

Sitten luovut toivosta ja ostat kaupasta uuden tutin.

Viimeistään seuraavana päivänä tutit alkavat ryömiä koloistaan

 tutustumaan uuteen tulokkaaseen

ja opettamaan senkin pahoille tavoille.

 

(Suu vailla tuttia)

 

Tänään löysin neljä tuttia niiden kahden ostamani kaveriksi.

Viimeistään ylihuomenna ne ovat taas kaikki kadonneet.



Joulufiilistä

Jostain syystä olen ihan joulufiiliksissä.

Se alkoi, kun tuli lunta ja kaunista,

mutta ei loppunutkaan vaikka lumi suli.

 

 

Mitään en aio kyllä vielä tehdä tai laittaa,

kun kyllä sen ehtii.

Fiilistelen nyt vaan valoja ja pimeitä iltoja.

Mutta kertokaa minulle ihmiset, että miten

sen joulutunnelman saa jatkumaan edes tapaninpäivään,

kun usein aaton jälkeen joulu tuntuu jo menneen!

 

 

Että jospa saisi siirrettyä tätä alkufiilistä vähän sinne loppuun niin olisi hyvä!

Villasukista

Pitkästä aikaa sain tikattua villasukat.

Ei ole puuttunut intoa, eikä sopivia malleja,

lankoja on tullut osteltua ja sopivia puikkojakin on tarpeeksi tallessa.

Se mikä puuttuu on työrauha ja sinnikkyys.

Jos työstä kiskotaan puikot irti vähintään kolme kertaa niin,

että joutuu virkkuukoukun kanssa kadonneiden silmukoiden metsästykseen,

niin kyllä innostus laantuu.

 

Silloin, kun peräänkatsomiselta olen saanut sukan valmiiksi,

osoittautuu näille aivoille lähes mahdottomaksi aloittaa toisen samanlaisen tekoa.

Näiden valmiiksi saatujenkin välissä tein erään toisenlaisen sukan...

Tästä lähtien siis:

teen kuten sukumme neulojaässä opasti

yhdeksän puikkoa, kaksi lanka kerää ja molempia sukkia vuorotellen.

Ensin yhden varsi, sitten toisen, sitten yhden kantapää ja sitten toisen...

Taika piilee myös siinä, että näin tehtynä muistaa ne kuviot, kavennukset ja muut

ilman jatkuvaa toisesta sukasta laskemista.

 

 

Näin tehdään ja palaan kyllä kertomaan pääsenkö maaliin saakka.



Lunta

Kesä meni taas.

Vauhti oli niin hirmuinen, että tuskin huomasin koko aikaa.

Taisi olla mummu oikeassa sanoessan, että vuosien vauhti vaan kiihtyy vanhemmiten,

 että tuskin uskaltaa nykyään silmiään räpäyttää.

 

 

Ajan vauhdin näkee erityisen hyvin lapsissa.

Lapsuuden aika on niin lyhyt,

se menee niin nopeasti.

Hups vaan ja talo on täynnä teini-ikäisiä.

Ensi kuussa Viuppale täyttää vuoden.

 



Kanelikeksit

Söisi suu,

vetäisi vatsa,

vaan ei kestä heikot sääret!

Kuten mummu sanoisi.

 

 

200g pehmeää voita

1dl sokeria

1dl tomusokeria

1 muna

4dl vehnäjauhoja

1/2tl soodaa

 

sokeri-kaneliseosta pyörittelyyn

 

Vatkaa voi ja sokerit, lisää muna voimakkaasti vatkaten.

Sekoita sooda jauhoihin ja sekoita jauhot taikinaan. Tuloksena pitäisi olla aika tarttuvainen taikina.

Mutta ei hätää, taikina jämäköityy jääkaapissa, jolloin siitä on helpompi pyöritellä keksit.

Voit myös tehdä näin:

Taiteile taikinasta pötkylä elmukelmun sisälle, kääri ja muotoile tasaiseksi.

Laita jääkaappiin jämäköitymään. Leikkaa jämäköitynyt pötkylä noin 1/2cm paksuisiksi kiekoiksi ja pyörittele kiekot sokerikanelissa. Asettele pellille hyvillä leviämisväleillä ja paista uunissa 175asteessa 15min.



Riitaa

Meillä on tänään tapeltu.

Isoin on härnännyt neitiä,

neiti on härnännyt automiestä

ja automies vie Viuppaleelta kädestä kaikki jännät tavarat.

Neiti kiljuu, automies mätkii, Viuppale huutaa ja esikoinen suuttuu,

kun häntä komennetaan.

Täytyy sanoa, että hermo on mennyt ja monesti.

Hetken taas leikkivät ja sitten...

Neiti alkaa kiljua heti, kun esikoinen näyttäytyy

 ja haluaa just ne tavarat, joilla automies leikkii.

Voi veljet!

 

Kuinka paljon niiden pitäisi antaa itse selvittää riitojaan?

Kuinkahan paljon kokevat riitelevänsä?

Kaipa tässä on taas opettelemista kaikilla,

mutta oppimista odotellessa voisi korvatulpat olla hyvä hankinta.

Omien taitojen varassa

Osaan leipoa, neuloa, kasvattaa kasveja, ommella ja monia muita asioita,

mutta jos henkeni olisi taidoistani kiinni niin pärjäisinkö.

Kuinka kaukana onkaan tästä ajasta ja paikasta elämä, jossa oikeasti ollaan omien taitojen varassa.

Kuinka vaikeaa onkaan meille ajatella, että ilman työntekoa näkisimme nälkää.

Hyvinvointiyhteiskunnan onni ja heikkous on kadottaa todellisuus.

Tietoisuus siitä, että tämän vuoden sato on ensi vuoden turva,

eikä ruokaa mistään tule, jos ei sitä joku viljele.

 

 

Kiitollisena ja nöyränä lähetän terveiset heille jotka tietävät ja tiesivät, miten maailma toimiin. Heille, jotka elivät ja elävät omien taitojensa varassa.

Ulkona

Lapset liikkuu,

mutta ihminen on aika taitava laiskistumaan.

Ei tarvita kuin vähän passivoivaa viihdettä eli telkkaria

niin kyllä lapsi koukuttuu ja jämähtää vaikka ikiajoiksi siihen ruudun eteen.

Aikoinaan meillä näkyi lasten kanava eli piirrettyjä loputtomana virtana.

Ei hyvä!

Ei ollenkaan hyvä, koska aina piti saada katsoa vielä tämä loppuun. Ja voi kuinka taitava onkaan markkinamies, joka ymmärtää kesken ohjelman mainostaa jo seuraavaa, että lopettaminen olisi vieläkin vaikeampaa.

Paljon helpommalla pääsee äiti ja myös lapsi, kun telkkarin katselu on rajattu. Se on tämä sarja tai tämä elokuva ja sitten kiinni ja muihin puuhiin.

Vaikka ulos!

Mieli virkistyy, kunto kasvaa, mielikuvitus kehittyy leikkejä keksiessä ja lapsi liikkuu.

 

 

Hippaa ja marjanpoimintaa,

metsässä tarpomista ja aarteiden etsintää.

Kuinka onnekkaita olemmekaan, kun saamme olla pihalla!

 

Muffinikestit

Maanantaina oli muffinikestit.

Esikoisella oli kavereita kylässä myöhästyneillä synttäreillä.
Muffinien tarjoilussa ongelmaksi nousee aina sopivan astia tarjoiluun. Kiitos Pikku pirtin Lotan ratkaisu ongelmaan löytyi:
lautanen, kaksi kuppia ja toinen lautanen.

Vähänhän alastomilta ja noloilta muffinit tässä näyttävät,
mutta kertoa voin, että päällystettä oli tarjolla kahta väriä,
strösseleitä, marianne- ja amerikanpastillirouhetta sekä
murskattuja turkinpippureita.
Siitä jokainen sai sitten itselleen mieleisensä taikoa.

Lopputulokset eivät sitten olleetkaan yhtään valjuja eivätkä alastomia.

 



Tänään

Ulkona näyttää täsmälleen siltä miltä sisälläni tuntuu.

 

 

Viime yönä mummu nukkui pois.

Lautapelejä vol. 2

Afrikan tähti ja muistipeli ovat neidin suosikkilautapelejä.

Nyt on mennyt tovi, ettei olla Afrikan tähteä otettu esille, koska... No voitte kuvitella, millaista se on kahden innokkaan ja nopean pikkupojan kanssa. Muistipeli sen sijaan ei ole niin alle 3-v. herkkä. Ei ole nopan heittämistä eikä tuhatta palaa ja setelilappua vaan selkeät laput ja vielä selkeämmät säännöt.

Nyt on sun vuoro... eipä voisi sisko veljeään paremmin opastaa.

Mutta miksi! Oi miksi, kaikkein eniten kiinnostavat ne aikuisten pelit? Blokuksen laatat saavat lapset ihan pyörrytyksen valtaa ja vähintään samoihin sfääreihin nostavat Pentagon kuulat.

 

 

Ilmeisesti toisella on mustat ja toisella valkoiset ja oman värin edustajat pitää saada laudalle.

Yhteistuumin, välillä pientä väitöstä, mutta siinäpä toisiansa hiovat ja yhdessä oppivat.

 

Kyseessä oli muuten päähinehetki.

Myös Viuppale oli puvustettu.

 

Nytkähdyksiä

Tiedäthän, miten herne tai auringonkukka voi kasvaa päivässä ihan hurjan määrän.

Tapahtuu yllättävä nytkähdys, jonka aikana asiat etenevät hurjaa vauhtia. Pinnan alla on tehty kovasti töitä ja sitten seuraa nytkähdys.

Lapset taitavat olla samanlaisia.

Joku päivä pyörät osuvat hammasrattaistossa oikeaan asentoon ja hups uusi taito on opittu tai vanha nostettu uudelle tasolle. Vaikka kyllähän sen huomaa, kun joku juttu on työn alla. Taloon saapuu hiiviskellen tarkkailija, mietiskelijä ja näpertelijä. Hissukseen, omissa oloissa nämä pyörien pyörähtämiset usein tapahtuvat. Vaivihkainen kiinnostus kääntyy yhtenä päivänä taidoksi.

 

Neiti nytkähti ja oppi lukemisen taidon.

Ensin halusi tietää kirjaimet ja sitten, miten kirjoitetaan se ja tuo ja tämä. Paljon hiljaista aivopyörien pyörittelyä kielen kärki suupielestä pilkottaen harrasti. Minä yritin toppuutella, kun eihän vielä olisi tarvinnut ja myöhemminkin olisi ehtinyt. Oikein hyvin olisi myöhemminkin ehtinyt, mutta minkäs teet. Nytkähdykset eivät tottele äitiä. Nato sanoi, ettei herkkyyskauden sattuessa tarvitse toppuutella ja annoin Neidille isoveljen vanhan Aapisen.

Lisää hiljaista touhua, kirjainten tapailua, isin kanssa harjoittelua ja helppoahan se olikin: tehdä kirjaimista sanoja.

 

 

Pikku hiljaa alkaa Neiti ymmärtää, mikä kokonainen maailma uudella taidolla avautuukaan. Kirjahylly täynnä kirjoja, telkkari täynnä tekstejä ja Oppi ja ilo- peleissäkin voi itse lukea, että mitä oikein pitää tehdä. Voi veljet, että on ollut hymy herkässä.

Meillä molemmilla.

 

Tänään huomasin uuden nytkähdyksen. Oli tullut neidin piirustuksiin uusi ulottuvuus ja toinenkin ihan yllättäen ja ilman välivaiheita. Niin ne hammasrattaat osuvat kohdilleen.



Väsynyt iltapäivä

Syksyinen tauti kaatoi meidänkin lapset.

Yli viikon kestänyt kuume vei voimat lähes kaikilta.

Automies kehitti taudin lomassa itselleen tahdon

ja vastaa nykyisin kutsuun kuin kutsuun sanalla EI.

Nyt voimia on jo enemmän ja leikitkin sujuvat ilman jatkuvaa väsynyttä nahistelua ja itkunpurskahduksia.

Hain fättiksen olohuoneeseen, kun alkoivat merirosvoilla keittiöntuoleja, syöttötuolia ja muita laivanrakennukseen ja niin Fatboysta tuli laiva. Hetken päästä hyppyalusta ja lopulta ihana paikka lököillä, lueskella kirjaa ja katsoa pikku kakkosta (sekä nukahtaa...).

 

 

Silmät aukesivat, kun alkoi Maltti ja Valtti.

Syksy on Fatboyn parasta aikaa.

Huomenna on hyppyharjoitusten aika,

tai sitten yömyöhällä, kun tuo EI meni tähän aikaan nukahtamaan,

mutta eihän sitä voi toipilasta väkisin pitää hereillä.



Tähän väliin hieman käsitöitä: joogasukat ja päänlämmitin

Uskon kovasti oppimiseen.

Siihen, että kunhan aloittaa, yrittää ja harjoittelee voi oppi uusia taitoja.

Täytyy vaan olla halua yrittää toisen ja kolmannenkin kerran.

Serkkuni lainasi minulta virkkauskirjan ja aikoi opetella virkkaamaan.

Veljeni alkoi soittaa haitaria yli kaksikymppisenä ja nyt saamme nautti kesäillan valsseista ja muista.

Itsekin pitäisi ryhtyä johonkin uuteen,

ettei ihan kangistu.

Nykyisin pidän vain yllä jo opittuja taitoja.

 

Lanka loppui 10kierrosta ennen maalia.

Ja ohjehan on täältä.

 



 

Kehittyykö valokuvaamisessa?

 

No, aina voi vaihtaa mallin parempaan...

 

 

 

 

Leipää kaurapuurosta

Meillä keitetään joka aamu kaurapuuroa.

Tai no, ukkoseni keittelee sunnuntaisin riisipuuron,

vanhaan kälviäläiseen tapaan. Yleensä puuro maistuu kaikille hyvin, mutta

joskus käy niin (ja minullehan, joka ei paljon viitsi puuron keitossa mittailla, käy),

että puuroa jää paljon yli. Tällä viikolla näin on käynyt kaksi kertaa!

Toisaalta ei ole haitannut, kun on sitten ollut hyvä syy leipoa leipää.

 

Jos et ole kaurapuurosta leipää tehnyt niin hommahan toimiin näin:

Lisää kaurapuuron jämään lämmintä vettä niin paljon että saat velliä. Samalla vellin pitäisi lämmitä hiivalle sopivaksi. Lisää velliin öljyä noin 1/2dl. Jos velliä on suunnilleen kolmesta kuuteen desiin hiivaa tarvitaan yksi kuivahiivapussi. Sekoita kuivahiiva, muutama desi jauhoja (graham-, speltti-, vehnäsekoitus minulla), rkl suolaa(tai vähemmän jos puuro oli kovin suolaista) ja rkl sokeria toisessa astiassa  ja lisää velliin hyvin sekoittaen.

Lisäile jauhoja ja vaivaa taikinaa kunnolla kunnes se on vielä vähän tarttuvaista, mutta jo selvästi taikinapallo eikä enää tahnaa kupin pohjalla. Leivinliina päälle ja anna kohota tunti. Kippaa kohonnut taikina leipävuokaan ja anna kohota kunnes uuni lämpiää 175asteeseen.

Jos haluatkin sämpylöitä tai et omista leipävuokaa niin ei hätää. Kippaa taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa hieman jauhoja lisäillen. Muotoile taikinasta sämpylät tai leipä ja anna kohota varttitunti. Sämpylät uuniin 200asteeseen ja leipä 175.

Leipä vaatii kypsyäkseen noin tunnin ja sämpylät sellaisen 20minuuttia.

 



 

Vielä kun saisi opeteltua leivinuunissa paistamisen.

Olen raukka ja paistelen vain varman asteikon uunissa.

 

 

 

Elokuvan tekoa

Esikoinen innostui taas elokuvan tekemisestä.

Kuljetti muumit ja sotilaat huoneeseensa,

viritti maiseman ja räpsytteli kuvia.

Sinne ne sotilaat vilahti muumitaloon pahat mielessä epäilisin...

 

 

Aikoinaan eno teki serkkunsa kanssa samanlaisen puuhan.

Silloin tarina päätyi ihan VHS:lle nimenään Lohikäärmeen metsästys.

Silloin tarinassa oli kyllä enemmän verta ja putoilevia päitä

kuin esikoisen vastaavassa, mutta se toteutettiinkin muovailuvahasta, mikä helpotti sitä veriroiskeiden tekemistä.

 

Ei ole ollenkaan huono juttu, että tavaroille keksii uusia käyttötarkoituksia.

Lelutkaan eivät saisi olla ihan valmiiksi ajateltuja, yhden leikin -ihmeitä,

sellaiset kun taitavat olla mielikuvituksen tappajia. Joskus luin, että lapsilla pitää välillä olla tylsää ja olen kyllä ihan samaa mieltä. Tylsyys ruokkii mielikuvitusta.

Lapset pärjäisivät varmaan varsin hyvin kepeillä ja kävyillä,

voisivat ehkä tehdä niistä jopa elokuvan.

Mielikuvitus on hieno juttu!