.

.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Kahvikeksien ykkönen on löytynyt (ainakin toistaiseksi)!

Ukkoseni jemmasi kameran työpaikalle.
Kärsin jo vieroitusoireista, kun ei päässyt räpsimään.
Olisi ollut  räpsimisaihettakin, kun pitkästä aikaa vähän panostin leipomiseen
eli käytin tehosekoitinta suklaakakun ja dallaspullien tekoon.
Nyt kuitenkin kamerarakkaani on palannut ja sen kunniaksi:
 siskoni on hurahtanut maapähkinävoihin,
joten nämä ovat hälle.
 
 
Jos siis ehtii tänne ennenkuin nämä kaikki on syöty!

 
Alkuperäinen ohje täältä, mutta kaakaojauheen puutoksen vuoksi tein näin:
100g pehmeää voita
1dl sokeria
1 1/2dl fariinisokeria
1 muna
3/5dl maapähkinävoita
3 1/2dl jauhoja
1/2tl soodaa
1tl vaniljasokeria
100g tummaa suklaata rouheena
Vaahdota voi ja sokerit, lisää kananmuna vatkaten. Lisää maapähkinävoi ja kuivat aineet, viimeisenä suklaarouhe. Pyörittele taikinasta noin neljäkymmentä keksiä, joita paistetaan uunissa 175asteen lämmössä sellaiset 10minuuttia. Alkuperäisessä ohjeessa keksien pinnalle tuli vielä sormisuolaa, mutta taloutemme alle 30-vuotiaat nostivat asiaa koskien niin suuren vastalauseryöpyn, että jätin laittamatta. Ensi kerralla sitten!  Kuorrutteeseen tulee 2rkl maapähkinävoita, 1dl tomusokeria ja 1-2rkl vettä.
 
 
Omenansyöjän keksiunelmia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti