.

.

lauantai 28. syyskuuta 2013

Leipää kaurapuurosta

Meillä keitetään joka aamu kaurapuuroa.
Tai no, ukkoseni keittelee sunnuntaisin riisipuuron,
vanhaan kälviäläiseen tapaan. Yleensä puuro maistuu kaikille hyvin, mutta
joskus käy niin (ja minullehan, joka ei paljon viitsi puuron keitossa mittailla, käy),
että puuroa jää paljon yli. Tällä viikolla näin on käynyt kaksi kertaa!
Toisaalta ei ole haitannut, kun on sitten ollut hyvä syy leipoa leipää.
 

Jos et ole kaurapuurosta leipää tehnyt niin hommahan toimiin näin:
Lisää kaurapuuron jämään lämmintä vettä niin paljon että saat velliä. Samalla vellin pitäisi lämmitä hiivalle sopivaksi. Lisää velliin öljyä noin 1/2dl. Jos velliä on suunnilleen kolmesta kuuteen desiin hiivaa tarvitaan yksi kuivahiivapussi. Sekoita kuivahiiva, muutama desi jauhoja (graham-, speltti-, vehnäsekoitus minulla), rkl suolaa(tai vähemmän jos puuro oli kovin suolaista) ja rkl sokeria toisessa astiassa  ja lisää velliin hyvin sekoittaen.
Lisäile jauhoja ja vaivaa taikinaa kunnolla kunnes se on vielä vähän tarttuvaista, mutta jo selvästi taikinapallo eikä enää tahnaa kupin pohjalla. Leivinliina päälle ja anna kohota tunti. Kippaa kohonnut taikina leipävuokaan ja anna kohota kunnes uuni lämpiää 175asteeseen.
Jos haluatkin sämpylöitä tai et omista leipävuokaa niin ei hätää. Kippaa taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa hieman jauhoja lisäillen. Muotoile taikinasta sämpylät tai leipä ja anna kohota varttitunti. Sämpylät uuniin 200asteeseen ja leipä 175.
Leipä vaatii kypsyäkseen noin tunnin ja sämpylät sellaisen 20minuuttia.
 

 
Vielä kun saisi opeteltua leivinuunissa paistamisen.
Olen raukka ja paistelen vain varman asteikon uunissa.
 
 
 

2 kommenttia:

  1. Ihania leipomuksia<3 Tämän päivän postauksessani oli myös leipomisjuttua vähän huumorilla höystettynä - piipahda kurkkaamaan:) Terkuin SisustEllen

    VastaaPoista
  2. Kovasti kiitoksia! Herkun näköisiä korvapuusteja olitte saaneet aikaan :D

    VastaaPoista