Puhuako vai eikö puhua

Automies ei puhu.

Tarpeen tullen voi viisata, nyökyttää päätä ja kiljaista. Kuuntelee ja ymmärtää, mutta ei puhu. Rauhassa odottelee, että äiti keksii, että mitä tarkoittaa ja haluaa. Sitten armollisesti nyökäyttää päätä, mutta ei puhu. Eipä tässä tietysti mikään kiire ole. Oppii kunhan oppii.

 

 

Ensimmäisen kanssa oli aina kova kiire. Odotin, että millon kääntyy, milloin istuu, milloin kävelee ja milloin puhuu. Yritin, sano: vessapaperirullateline. Piti myös verrata naapurin tyttöön, serkkuun, kirjojen luomaan normaaliin. Jos oli edellä, olin ylpeä jos perässä niin olin huolestunut. Aina uutta ja aina eteenpäin.

 Onneksi nyt on jo oppinut, että nyt on hyvä. Elämä on paljon onnellisempaa, kun ei odota vaan elää.
Lapsetkin oppii tarpeellisen, kunhan aika on.
 Mihinkäs tässä kiire, valmiissa maailmassa.