Alku olikin lupaava. Lapset leikkivät sopuisasti huoneessaan pikkuautoilla ja äiti sai rauhassa valita jämäkankaistaan sopivat pienimmän köllöttelypeittoon. Piheydestään kuulu äiti ei ollut aikonutkaan ostaa peittoon uusia kankaita vaan vanhat verhojen loput, puhki kuluneen lakanan reunat ja pieneksi jäänyt peitto saisivat nyt uuden elämän. Ompelukonekin oli jo muutaman päivän odotellut keittiössä innokasta ompelijaa. Vähänpä äiti tiesi, että innokkaita mekaanikkoja oli jo pyörinyt koneen kimpussa.
Into ompeluun oli siis suurta ja kankaat tuli valittua, revittyä sopiviksi ja silitettyäkin. Kone pöydälle ja kas... Kone vyötettynä ompelulankaan. Jokaiseen mahdolliseen reikään tikkuja työnnetty. Kaikki asetukset uuteen uskoon väännetty. No lapset leikkivät edelleen kuin enkelit. Muutamaa hetkeä ja paria tutinlaittokertaa myöhemmin kone oli toimintavalmiina.
Ensimmäiset kankaat vastakkain ja ompelu voi alkaa. Kuin pimeän laskeutuminen hirviöt toi ompelukoneen surina lapset keittiöön... No kyllähän tässä samalla voi neidille selittää ja pitää pikkuveljen pois pöydältä äiti ajatteli ylimielisesti. Yksi tutinlaittokerta ja neidillä sakset, saksilla langat poikki ja veli pöydällä. " Mitenkäs ne autoleikit?" kyselee äiti. Hullunkiilto silmissään neiti hipelöi ja katselee kankaita. "Ei. Mutta saisiko tämän kankaan, tai tämän kankaan tai tästä kankaasta tulisi hieno mekko Tähkäpäälle. Tämä kangas olisi hieno viitta." pulisee neiti. Niin muistinko kertoa, että äiti oli silittänyt kaikki kankaat ja asetellut ne valmiiksi järjestykseen pöydälle. No, neidin harhauttaessa veli oli pöydälle päästyään levitellyt kaikki kankaat ja maistanut kauniimman värisiä. Pikkuhiljaa alkaa savu nousta äidin korvista.
Äiti saa tilanteen hieman hallintaan luvatessaan neidille kaikki raidalliset tilkut ja pikkuveljelle etsitään valkoinen lempiauto, jossa on avautuvat takaovet. Hetken seesteisyys on kuitenkin poissa ja järkevämpi äiti ymmärtäisi siirtää lopun ompelusta hetkeen, kun talossa on kaksi aikuista, mutta ei tämä äiti. Ei, tämä tykkää haasteista!
Ompelukone siis surisee ja vääjäämättä peitto alkaa muodostua. Yhtäkkiä neiti huomaa. "Äiti, miksi tuo pyörä pyörii?" Kiinnostunut äänensävy tuo pikkuveljenkin paikalle. "Siihen ei saa koskea!" Huudahtaa äiti huomatessaan lähetyvät sormet. Katse takaisin kankaaseen ja sormet lähestyvät. Kuin huonossa kauhuelokuvassa, uhkaava tilanne lähestyy aina katseen välttäessä. Korvista nouseva savu on jo sakeaa...
Ja sitten nuppineulat ovat väärinpäin, äiti pistää sormeen haavan, valkoinen kangas värjääntyy, neiti tönäisee pikkuveljen nurin, pikkuveli huutaa, pienimmäinen alkaa itkeä ja tutti on hukassa. Pikkuveli kiipeää pöydälle, neiti vaatii juotavaa ja SIITÄ PERHANAN KONEESTA LOPPUU ALULANKA!
...
...
...
Kiitos, kun jaksoit loppuun saakka. Tarina oli puhtaasti fiktiivinen, eikä lapsia vahingoitettu sitä kirjoitettaessa.
Pakko kommentoida tähän, vaikkakin vähän "myöhässä", että aivan loistavasti kiteytetty kertomus :DD nauratti, vaikka tuo tilanne tuskin on naurattanu kun tapahtu :D hauskaa huomata yhtäläisyys siinä, että minäki jääräpäisesti yritän aina tehdä kaikki hommat loppuun kun kerran on aloittanut, vaikka tietäisi että olisi helpompaa kun on se toinenkin aikuinen paikalla.. mutta ei. Elämä on paljon jännittävämpää kun on haasteita! :D
VastaaPoista