.

.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Raparperimehu

Tein tänä kesänä ensimmäistä kertaa Louhisaaren juomaa.
Ja nyt samalla ohjeella koetin saada raparperista mehut pihalle.
Sen tein ja sain mehua!
Ihanaa, vaaleanpunaista raparperimehua!
 
 
Siihen tarvittiin:
2litraa pilkottuja raparpereja
25g sitruunahappoa
4litraa kiehuvaa vettä
400-500g sokeria
 
 
Pilkotut raparperit ja sitruunahappo laitetaan astiaan (esim.5litran kattila) ja vähän sekoitellaan.
Päälle kaadetaan kiehuvaksi keitetty vesi (ei haittaa vaikka lisää veden muutamassa erässä!)
Annetaan muhia yön yli tai aamusta iltaan, kunhan ainakin sen 10 tuntia.
Lopuksi mehuun lisätään sokeri (kyllä se liukenee kunhan jaksaa odottaa ja vaikka välillä vähän sekoitella) ja sitten pullotetaan.

 
Valmis mehu on vahvaa, joten sitä kannattaa laimentaa vedellä itselleen sopivaksi.
Mehu säilyy  muutaman päivän jääkaapissa, mutta sen voi myös pakastaa ja nautiskella talvella, jos kauhea kesä kaipuu iskee!


2 kommenttia:

  1. Oih, näyttää raikkaalta ja viileältä :D olenkohan ikinä juonut raparperimehua.. ei nyt tule mieleen. Maku on varmasti hyvä, raparperisoppaa, -kiisseliä ja -piirakkaa meillä on aina kyllä tehty. Ai hitsi, en oo vieläkään muistanu sieltä isältä ottaa muutamaa vartta meille, nyt täytyy skarpata :D

    Tekisi mieli tehdä tänä vuonna mustaherukkamehua, en ole ikinä itse mehustanut. Pitäis varmaan vain olla se mehumaija. Isältä kyllä sellainenkin löytyy. Olis kiva saada pakkaseen talteen talvea varten, ja flunssakausia odottamaan.

    Asiasta kukkaruukkuun, millainen kamera sulla on? Tulee niin kivoja kuvia, vaikka kuvaajastahan se on tietenki paljo kiinni ;) mutta meinaan nuita tarkennuksia sun muita, tulee niin selvästi esiin että on ilo katsella aina näitä sun kuvia! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia! Mulla on ihan perusjärkkäri canonin EOS 1000D. Siis se on ihan tosi perus :D mutta kesävalolla toimii ihan jees.
    Minäkään en ollu koskaan ennen maistanu raparperimehua, mutta kannatti kyllä kokeilla ja ens kesänä aattelin samalla ohjeella tehdä mehua kuusenkerkistä! Sitten saaattaisi saada villin vihreää mehua :D

    VastaaPoista