Keskipäivän kestit

Ihana hiihtoloma!

Rakkaille teehetki keskellä päivää.

 

 

Tuttuja ja turvallisia "sen kun sekoitat sekaisin"-ohjeita: kaurakeksejä, Hanna-tädin pikkuleivät ja teeleivät aurinkokuivatuilla tomaateilla.

 

 Nähdäänkö taas huomenna?

 

 

 

 



Puhuako vai eikö puhua

Automies ei puhu.

Tarpeen tullen voi viisata, nyökyttää päätä ja kiljaista. Kuuntelee ja ymmärtää, mutta ei puhu. Rauhassa odottelee, että äiti keksii, että mitä tarkoittaa ja haluaa. Sitten armollisesti nyökäyttää päätä, mutta ei puhu. Eipä tässä tietysti mikään kiire ole. Oppii kunhan oppii.

 

 

Ensimmäisen kanssa oli aina kova kiire. Odotin, että millon kääntyy, milloin istuu, milloin kävelee ja milloin puhuu. Yritin, sano: vessapaperirullateline. Piti myös verrata naapurin tyttöön, serkkuun, kirjojen luomaan normaaliin. Jos oli edellä, olin ylpeä jos perässä niin olin huolestunut. Aina uutta ja aina eteenpäin.

 Onneksi nyt on jo oppinut, että nyt on hyvä. Elämä on paljon onnellisempaa, kun ei odota vaan elää.
Lapsetkin oppii tarpeellisen, kunhan aika on.
 Mihinkäs tässä kiire, valmiissa maailmassa.



Mitä tekisi?

Yksinäinen hetki. Lapset ukkosen kanssa ulkona.

Tuntuu, että pitäisi hyödyntää hetki olemalla tehokas. Että pyykkivuorta pienentämällä tai siivoamalla pitäisi ansaita hetki olla vain. Nytkin pitäisi

puuttua tähän...

 

 

tai tähän...

 



 

 

, mutta voisihan sitä ajatella (varsinkin näin muutaman huonosti nukutun yön jälkeen), että kaikkein hyödyllisintä olisikin ravita omaa päänuppiaan. Ja voisikin

tarttua tähän...

 

tai ehkä tähän.

 



 

No siinähän kävi sitten niin että istuinkin tähän, koneen eteen. No jospa sitä olisi hyödyllinen illalla tai sitten huomenna. Kunhan on ensin tehnyt nuo kaksi alinta...



Viikon viive

 

Tarpeen tullen toimin myös kampaajana... Ukkosen ja lasten hiuksiin uskallan käyttää jopa saksia. 

 

Tässä nämä sitten ovat, kun kerran lupasin.

Ihan kivasti onnistui.

 





Suht helppo suklaakakku

Päätettiin taas neitin kanssa leipoa. (Sallittakoon se näin muutaman lenkki-päivän jälkeen.) Myönnettäköön, että lapseni ovat hieman kranttuja. Yksi ei syö marjoja ja toinen kieltäytyy milloin mistäkin vedoten ruuan epäilyttävään ulkonäköön. Mutta suklaakakkua syövät kaikki!

 

 

Nykyään leivontaohjeiden tulee olla nopeita (odottamaton keskeytys väijyy jatkuvasti nurkan takana),   helppoja (ei mene äidin hermot) sekä koneettomia (innokkaat apurit eivät pidä kovista äänistä). Onneksi sellaisiakin löytyy varastoista.

 

Neitillä oranssi nuolija ja äitillä punainen

Äiti mittaa, neiti kaataa.

Neiti sekoittaa, äiti (huomaamattomasti) viimeistelee.

Neiti rikkoo munat, äiti kalastelee ylimääräiset kuoren palaset taikinasta.

Näin se toimii.

 

 

Äidin osa on kova ja tälläkin kerralla kakusta ja suklaasta hävisi puolet parempiin suihin.

 

Ja ohjehan on:

3dl vehnäjauhoja

2dl kaakaojauhetta

1tl leivinjauhetta

1tl suolaa

5dl sokeria (tai 3dlfariini/muscovado+2dl normi)

nämä siis sekaisin

 

2dl voita sulatettuna

150g tummaa suklaata sulatettuna

4munaa

1dl kermaa

nämä sekaisin

 ja sitten kaikki sekaisin.

Kakkuvuokaan (sellanen iso ja leivinpaperi pohjalle) ja 180astetta 40min-60min riippuen kuinka tahmeaks haluaa keskeltä jättää. Meillä tykätään aika hyvin paistuneesta.

Helpotusta kaaokseen

"Vaatehuoneessa ja varastossa on ihan kauhia kaaos! En millään siejä tätä." Valitteli ukkoseni tänään. Ja tottahan se on. Niin kauhian, valitettavan totta!

Onnea kuitenkin olisi, jos se kaaos rajoittuisi vain sinne suljettujen ovien taakse, mutta kun ei. Kuudella ihmisellä on ihan liikaa tavaraa ja kolmella niistä ihan liikaa haluja levittää niitä tavaroita ympäriinsä. Sitten vielä, kun niillä kahdella isolla ei ole juurikaan haluja olla koko aikaa olla keräämässä tavaroita, niin mitä muuta ei olekaan odotettavissa, kuin kaaos.

 

Aloitin kuitenkin pienesti. Laitoin puikot, virkkuukoukut, mitat ja sakset järjestykseen.

 

 

Takaosa on marimekon siirtolapuutarhakankaasta ja sisäosa ukkosen vanhoista farkuista (samalla hävisi pieni kasa kangasta kaaoksesta!). Puikkotaskuja on 6 ja toisella puolella isompia taskuja kaksi saksille, pyöröpuikoille yms. Sitten vaan paketti rullalle ja lankakoriin. Sentään niin järjestelmälliseksi en alkanut, että olisin jokaiselle puikkokoolle ommellut omat taskut.

 

 Tuolla ne nyt on sulassa sovussa isot ja pienet. Jospa levittäisivät järjestystä muuallekin...

 

Ei mikään sairaalasukka

 

Tikkasin sukat. Uudella ohjeella.

Niistä tuli ihan hyvät. Neiti halusi ne omia ja kaksi päivää pidinkin niitä salaa omissa jaloissa. Piti luvata tytölle uudet ennenkuin sain vaatimuksilta rauhan. 

 

 

Neulottu novitan nalle-langalla ja 2,5 puikoilla. Ohje novitan sukkalehdessä nimellä sukat ilman kantapäätä eli putkisukat. Tai täältä.