.

.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Aamun ensimmäinen homma alias helppo aamuleipä

Tiedättekös,
tämä kertoo taas leivästä.
Eilen illalla leipää oli jäljellä enää yksi pala.
Ajattelin, että tässä täytyy olla jokin helpompikin konsti ja sellaista koetin.
Suht pehmeä taikina, tarttuvainen muttei enää puuroa, kippaus
suoraan leipävuokaan, kelmu päälle ja jääkaappiin odottamaan aamua.
Aamulla uuni lämpiämään samalla leipä huoneenlämpöön.
En vaivannut, kohottanut tai edes siirtänyt toiseen astiaan, ainoastaan paistoin.
Jännityksellä!
 
 
Ei yhtään hullumpaa.
Ohje tässä:
25g hiivaa
3dl vettä (haaleaa)
rkl suolaa
rkl sokeria
1/2dl seesaminsiemeniä
1/2dl auringonkukansiemeniä
5 1/2dl sämpyläjauhoja
1/2dl öljyä
 
Liotin hiivan veteen ja lisäsin sokerin, suolan ja noin puolet jauhoista.
Nyt sekoitin, voimalla ja vauhdilla, että jotain sitkoa tähänkin leipään saisin.
Lisäsin loput jauhot ja öljyn ja sekoitin kunnes kunnolla sekaisin, en sen kummenmin.
Taikina oli kuten aiemmin kuvasin sellaista tarttuvaista. Siirto leipävuokaan, kelmu niskaan ja jääkaappiin. Aamulla 225asteiseen uuniin ja sitten uuni 200asteeseen, 40-50 minuuttia ja valmis!
Eli jos heräät seitsemältä leipä on valmista jo ennen kahdeksaa.


 
Leivän teon kaameus ja hienous: ensi kerran onnistumisesta ei ole mitään takeita.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti