Lyyti Lempeäkatse

 

 

 

Enpä oikein enää edes osaa ajatella aikaa ennen Lyytiä.

Yleisurheilukilpailuissa, totta kai!

Tänäkin kesänä olemme kulkeneet kentillä seuraamassa ystävien, sukulaisten ja ukkosen valmennettavien kilvoittelua. Vieläkin, lähes joka kerta, minulle iskee innostus itsekin urheilla. Askel tuntuu lenkillä aina kevyeltä kisareissun jälkeen.

Lapsetkin viihtyvät kentillä yllättävän hyvin. Useimmiten eivät jaksa seurata kentän tapahtumia vaan aika menee kiipeillessä, juostessa ja kisamakkaroita syöden. Niin ja onhan heillä omatkin kisat: joka tiistai kotikentällä! Viuppale ei vielä ole osallistunut, mutta kotona ollaan reenattu ankarasti!

Harjoitus tekee mestarin!

Nyt ollaan plontattu oikein kunnolla.
Jatkuvaa rannalla leikkimistä ja uimista, jopa siinä määrin, että Ukkonen, joka ei yleensä uimisesta perusta kävi heittämässä neljän vuoden edestä talviturkkeja. Plontaamisesta on ollut toinenkin hyöty, näiden yleisten nauttimishyötyjen lisäksi siis, neiti otti ja oppi uimaan!

 

Muutaman päivän neiti meni kellukkeilla ja välillä uintihaalarilla, mutta tänään kysäisin, että koittaisiko ilman. Ajattelin, että vähän näkisi, miten vesi oikeasti kantaa tai on kantamatta. Voitte kuvitella, että yllätyin kun tämä eräs sitten osoittikin pysyvänsä pinnalla. Niin kuin neidillä muidenkin taitojen kanssa tässäkään ei paljoa opettajia tarvittu vaan ainoastaan tahtoa ja uskallusta. Varo vaan R-kirjain kyllä neiti sinutkin kohta päihittää!

 

Mutta sitten on eräs, joka ei paljoa helteistä perusta.



Horsmankukkia

Keskimuksut ovat intomielisiä salaatintekijöitä.

Molemmat haluavat leikata ja lingota, repiä ja asetella.

Nyt neidille on auennut vielä uusi maailma salaatinteossa:

KORISTELU!

 

 

Ulkona pieni reissu ja koriin löytyi mansikoita, metsämansikoita, salaatti, persiljaa, horsmankukkia ja basilikaa kasvihuoneesta ja jotta automiehelle olisi jotain leikattavaa tuunattiin salaattia viinirypäleillä.

Lisäksi tein pesto-pastasalaattia (kiitoksia ohjeesta Marjo!).

Voi veljet taas tuli nälkä!

Tarinan nimi olkoon aurinko

 

Mystistä, miten koko olemassaolomme on kiinni tavattoman kaukana olevasta kaasupallosta.

Käsittämätöntä, kuinka pieniä osasia me olemmekaan maailmankaikkeudessa.

Häikäisevää, miten onnekkaaksi sitä saakaan itsensä tuntea.

 

 

Ymmärrykseni on pientä, mutta onneni suurta!

Kiitos!

Uusi alku. Taas!

Kai se täytyy myöntää: olen ollut laiska.

Ehkei vain ole ollut mitään sanottavaa. No, olen vähän lenkkeillyt, satunnaisesti leiponut, lasten kasvatuksessa suosinut "lapset ulos"-linjaa, koiran kouluttamisessa jämähtänyt perusteisiin, välillä olen jämähtänyt kirjaan ja sitten jo vaihtanut toiseen saamatta mitään loppuun saakka.

Jospa tästä taas kerran alkaisi toimeliaampi, aikaansaavampi arki.

Juu näin tehdään!

 

Miten täältä pääsee pois?

 



Kuvat: Ukkonen

Pieni mies ja iso jäätelö

Elämä on nykyisin aika tahmaista.

Pillimehu, aamupuuro, jäätelö, hedelmäkarkit, voileipä....

Tahmaista!

 

 

No, kesä on!

Terveisiä kukkataivaasta

Ihan kävelymatkan päässä on kukkataivas.

 

 

Ihanuus kulkee näin kesäisin myös nimellä Salon puutarha.

Tällä kertaa mukaani tarttui hyvä kasa yrttejä. Kukkaostokset jätin suosiolla seuraavaan kertaan, kun silloin pitää neiti olla mukana ja nyt olin vain minä ja neiti kotona vesirokossa. Mutta kunhan tervehtyy, niin here we come!

 

 

 

Harmituksekseni on todettava, että kamerastani loppui akku kesken ihastelun.

Toisaalta, onpa siinäkin hyvä syy mennä pian uudestaan!

Nokkos-cannelonit

Tänään kokeilin uutta ruokaa.

Ukkonen on ihana, uskaltava ja kannustava kokeilija. Toisin on lasten kanssa, heille pitää miettiä myyntipuheita: nämä ovat kuin lihapullia, kuin lasagnea, ihan tavallista perunamuusia... Mutta silti, vaikka seurauksena usein on valitusta,  uhallakin teen jotain uutta, uudenlaista ja kyllä, sellaista jossa raaka-aineena on nokkonen. Tänään siis cannelonit nokkos-juustotäytteellä.

 

Fetaa, mascarponea ja nokkosta, päällä tomaattikastiketta.

 



Päivän miete

 

 

 

 

"Äiti. Mulle tulee jotenkin ihana olo, kun mulla on jotain vaaleanpunaista päällä."

Neiti 5v.

Pikkuhiljaa ja kovaa kyytiä

Päätin olla tänä keväänä aktiivinen luontoihminen:

kulkea paljon metsässä, opetella kasveja ja kerätä, käyttää ja säilöä kaikenlaista luonnosta löytyvää ravintoa. Tähän mennessä olen onnistunut mielestäni ihan hyvin. Lähiympäristön metsät muuttuvat tutummiksi joka viikko ja keruuhanskojakin olen päässyt jo käyttämään, vaikka kasvu ei järisyttävää vielä olekaan.

Tänään oli taas tsemppipäivä, jona syntyi nokkospiirakka (tähän asti paras! sekaan kuullotettu sipuli, tarpeeksi suolaa ja aavistus valkosipulia), keräilysalaatti, jossa voikukanlehtiä, poimulehteä ja piharatamonlehtiä tavallista salaattia sähäköittämään. Salaatin kruunasi valkosipulivoissa paistetut horsmanversot ja voikukannuput.

 

 

 Minä ainakin tulin onnelliseksi!



Maahumalaakin

Maahumalaa, valkosipulia ja hiven suolaa huhmareessa murskattuna,

pehmeään voihin sekoitettuna ja

tuoreen leivän päällä nautittuna.

 

 

Ensi kerralla voi vaihdettakoon turkkilaiseen jukurttiin

ja syömingit jatkukoon!

 

Kevään ensimmäinen nokkospiirakka

Pienen pieniä nokkosen taimia puskee jo vähän vaikka mistä. Niiden kerääminen on vielä tuskastuttavan hidasta pienuudestaan johtuen, mutta vapun kunniaksi päätin kyykistellä. Ehdin keräillä versoja sellaiset 6dl ennen kuin huomiotani vaadittiin ehdottomasti jossain muualla, mutta päätin tulla toimeen tällä määrällä ja lisäillä nokkosen määrää sitten tulevissa piirakoissa.
Esikäsittelyn eli huuhtomisen, ryöppäämisen (=pari minuuttia keittämistä) ja veitsellä hakkaamisen jälkeen nokkosta oli jäljellä 1dl, mutta sehän riittää.

 

Pohjataikinana melkein kaikissa suolaisissa piiraissa käytän juustoista taikinaa:
100kylmää voita
1 1/2dl vehnä-, speltti- TAI sämpyläjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl suolaa
1 1/2dl juustoraastetta

Onnistuu sormin murustamallakin, mutta minä heitän yleensä aineet tehosekoittimeen ja huristan.
Hetkeksi taikina jääkaappiin kohmettumaan ja vuokaan taputtelu onnistuu paljon helpommin.

Täyte:
1dl esikäsiteltyjä nokkosia (tai niin paljon kuin viitsii kerätä)
n. 100g fetajuustoa
2dl kermaa
2 kananmunaa
1/2tl suolaa (koska feta tuo suolaisuutta, mutta jos käyttäisi esim. raejuustoa saisi suolaa laittaa enemmän)
Nokkoset ja juusto taikinan pinnalle ja päälle sekoitetut kerma ja munat.
Uunissa 200 astetta ja 20-30min.
 

 

Nokkoset taitavat toivoa jo sadetta ja niin minäkin:

keväistä sadetta, jonka jälkeen ilmassa tuoksuisi uusi kasvu ja raikkaus.

 

Ka(uneu)/(ameu)den hoitoa

Kotiäitinä tulee oltua enimmäkseen kotona.

Jopa niin paljon, että joskus tulee meikattua kauppareissun takia ja ihan vain siksi, ettei meikit menisi vanhaksi ennen loppumista. Vanhaksi menemisen ongelmaan olen törmännyt myös erinäisten kasvonaamioiden, -kuorintavoiteiden, -rasvojen, meikkivoiteiden ja hajuvesien kanssa.

Nyt minulla on onneksi osaan ratkaisu, joka säästää kukkaroa ja peilikaapin hyllytilaa! Nimittäin kauneuden hoitoa keittiön kaapista. Kasvojen hoitoon ruokasoodaa ja kookosrasvaa tai hunajaa ja luonnonjukurttia, hiuksille nokkosvettä ja tehohoitoon seuraavaa (syötävääkin) sekoitusta:

 

1osa kookosrasvaa

1osa hunajaa

ja ihana (ja toimiva) hiusnaamio on levitysvalmista.

 

 

Tämä sekoitus viipyi hiuksissa puolisen tuntia ja hetken saunaa

eikä voi moittia!

 

 



Viuppaleen viimeisin

 

 

Viuppaleesta on tullut pikkupoika!

Ulkona viihtyvä pieni tepastelija, jonka välillä voisi väittää juoksevan. Kaiken aikaa uutta tuhottavaa, mätkytettää ja tutkittavaa etsivä villisilmäinen mussukka on vaikeasti pideltävä, vaikeasti miellytettävä, omaa tahtoa uhkuva ja ihanasti halattava.

 Äidin pienin muru!

Lyytin aamulenkki

Pihalta alkaa tie.

 

 

Tien vieressä on oja.

Ojassa oli vielä jäätä.

 

Siivilöityä auringonvaloa,

suosikkini valojen joukosta.

 

 

Aamusta sammal oli vielä jäässä.

Se tuntui kummalliselta jalkojen alla.

Jäkälä ratisi kuivuuttaan.

Joskus kameran kantaminen on hyvä ajatus.

 

Jokainen kivi on elämys ja tähystystorneista mahtavin.

 

Loppuloikka!

Kallioimarretta ja muuta

Houkuttaa jo kovasti tuo kevät!

Tekisi mieli jo kuokkia ja istuttaa tai edes kerätä luonnonantimia.

Into ei kuitenkaan auta, kun tarvittaisiin kärsivällisyyttä. Lyytin kanssa kuljeskellessa on tullut omat lähialueetkin entistä tutummiksi ja uusia kutkuttavia paikkoja olemme löytäneet: kallioimarretta, sopivan näköistä sienimaata ja muuta. Ei kai tässä kuitenkaan auta muuta kuin odottaa ja hankkia lisää tietoa kirjasta ja toisestakin. Kallioimarteesta lisää täältä klik.

Kevättä ja sulaa maata odotellessa aikaa voi kuluttaa leikkimällä.

 

 

Sulassa sovussa muumit kiipeävät kohti jyrkännettä. Onkohan niillä kevätväsymystä!



Uni on tärkeää!

Eivät ole sujuneet yöt enää vanhaan malliin.

Lyyti sekoitti pakkaa ja pojat näkivät tilaisuutensa tulleen vanhempien herpaantuessa. Nykyään löydän aamuisin sängystä puolet enemmän ihmisiä kuin sinne illalla on mennyt. Mikä meni pieleen, kun kuukausia meni jo jokainen nassu omassa sängyssään?

 

 

Neiti onneksi on pysynyt pesässään lukemattomien ponien kanssa, eikä Lyytikään aiheuta ongelmia, paitsi seuraamalla kaikkea yöllä liikkuvaa. Päivisin sen sijaan saan vartioidan pennun unia innokkaiden tökkijöiden varalta.

 

Ehkä sitä taas joskus saa nukkua, kunnes on virkeä.

Viime aikoinan olen kyllä ajatellut, että ehkä se virkeys pitää löytää jostain muualta.



Salaattilapset

Viime aikoina (luetaan vuonna) olen ollut laiska lasten kanssa puuhailija.

Vaikka asioita on tullut tehtyä, niin pääasiassa olen tehnyt ne itse, nopeasti.

Jospa nyt keväisen auringon luovuttaessa voimiaan niitä riittäisi myös yhteiseen puuhailuun, kun onhan se hullua, että samassa talossa jokainen puuhailee omiaan omissa nurkissaan!

 Ei se sovi, ei ainakaan kokoajan ja pelkästään.

Jospa tästä päivästä tulisi hyvä alku uudelle.

Tänään teimme neidin ja automiehen kanssa yhdessä ruokaa

ja siitä tuli hyvää ja samalla syntyi hyvää mieltä, naurua ja innostusta!

 

 

Vihersalaattia ja pitsaa

opittavia taitoja: leikkaaminen,

paloittelu, 

sekoittelu,

levittely,

ripottelu,

höpöttely

ja kikattelu.

 

 

Toivottavasti jo pian ulkoa löytyy kaikenlaista vihreää salaatin sulostuttajaa.

 

 

 

 



Lyyti

Nyt se on tapahtunut:

asia, jota esikoinen on odottanut monta vuotta.

Tänäkin vuonna oli pelännyt, että meille tulisi taas vauva

eikä hänen toivomaansa koiravauvaa, mutta ukkosen sanoin:

 talo on täynnä ihmisiä, täytetään eläimillä raot.

Joten suurempia venyttelemättä, tässä on Lyyti

pieni ja karvainen pakkaus täyttä suomenlapinkoiraa.

 

 

Tyytyväisiä neitejä.

 

 

Ihan uusi ja mielenkiintoinen maailma risuineen ja kivineen.

Nukkumalla kerätään voimia uutta ulkoseikkailua varten.



Ei häävin näytä helmikuulta, eikä edes maaliskuulta

Ihmeellinen talvi!

Uskaltaako tässä nyt sitten minkälaista kesääkään toivoa.

 

Onneksi enää ei ole märkää.

Hiekkaa saa sisältä imuroida, mutta ainakin on ulkona jotain tekemistä.

 

Viuppaleella päällään haalari äitiyspakkauksesta 19 vuoden takaa, jossa

ihanat, ihanat neonvihreät yksityiskohdat. Ukkonen inhoaa, mutta mä tykkään!

 

 

Nyt toivon, ettei kevätodotus kohahda takatalveen!