Kallioimarretta ja muuta

Houkuttaa jo kovasti tuo kevät!

Tekisi mieli jo kuokkia ja istuttaa tai edes kerätä luonnonantimia.

Into ei kuitenkaan auta, kun tarvittaisiin kärsivällisyyttä. Lyytin kanssa kuljeskellessa on tullut omat lähialueetkin entistä tutummiksi ja uusia kutkuttavia paikkoja olemme löytäneet: kallioimarretta, sopivan näköistä sienimaata ja muuta. Ei kai tässä kuitenkaan auta muuta kuin odottaa ja hankkia lisää tietoa kirjasta ja toisestakin. Kallioimarteesta lisää täältä klik.

Kevättä ja sulaa maata odotellessa aikaa voi kuluttaa leikkimällä.

 

 

Sulassa sovussa muumit kiipeävät kohti jyrkännettä. Onkohan niillä kevätväsymystä!



Uni on tärkeää!

Eivät ole sujuneet yöt enää vanhaan malliin.

Lyyti sekoitti pakkaa ja pojat näkivät tilaisuutensa tulleen vanhempien herpaantuessa. Nykyään löydän aamuisin sängystä puolet enemmän ihmisiä kuin sinne illalla on mennyt. Mikä meni pieleen, kun kuukausia meni jo jokainen nassu omassa sängyssään?

 

 

Neiti onneksi on pysynyt pesässään lukemattomien ponien kanssa, eikä Lyytikään aiheuta ongelmia, paitsi seuraamalla kaikkea yöllä liikkuvaa. Päivisin sen sijaan saan vartioidan pennun unia innokkaiden tökkijöiden varalta.

 

Ehkä sitä taas joskus saa nukkua, kunnes on virkeä.

Viime aikoinan olen kyllä ajatellut, että ehkä se virkeys pitää löytää jostain muualta.



Salaattilapset

Viime aikoina (luetaan vuonna) olen ollut laiska lasten kanssa puuhailija.

Vaikka asioita on tullut tehtyä, niin pääasiassa olen tehnyt ne itse, nopeasti.

Jospa nyt keväisen auringon luovuttaessa voimiaan niitä riittäisi myös yhteiseen puuhailuun, kun onhan se hullua, että samassa talossa jokainen puuhailee omiaan omissa nurkissaan!

 Ei se sovi, ei ainakaan kokoajan ja pelkästään.

Jospa tästä päivästä tulisi hyvä alku uudelle.

Tänään teimme neidin ja automiehen kanssa yhdessä ruokaa

ja siitä tuli hyvää ja samalla syntyi hyvää mieltä, naurua ja innostusta!

 

 

Vihersalaattia ja pitsaa

opittavia taitoja: leikkaaminen,

paloittelu, 

sekoittelu,

levittely,

ripottelu,

höpöttely

ja kikattelu.

 

 

Toivottavasti jo pian ulkoa löytyy kaikenlaista vihreää salaatin sulostuttajaa.

 

 

 

 



Lyyti

Nyt se on tapahtunut:

asia, jota esikoinen on odottanut monta vuotta.

Tänäkin vuonna oli pelännyt, että meille tulisi taas vauva

eikä hänen toivomaansa koiravauvaa, mutta ukkosen sanoin:

 talo on täynnä ihmisiä, täytetään eläimillä raot.

Joten suurempia venyttelemättä, tässä on Lyyti

pieni ja karvainen pakkaus täyttä suomenlapinkoiraa.

 

 

Tyytyväisiä neitejä.

 

 

Ihan uusi ja mielenkiintoinen maailma risuineen ja kivineen.

Nukkumalla kerätään voimia uutta ulkoseikkailua varten.



Ei häävin näytä helmikuulta, eikä edes maaliskuulta

Ihmeellinen talvi!

Uskaltaako tässä nyt sitten minkälaista kesääkään toivoa.

 

Onneksi enää ei ole märkää.

Hiekkaa saa sisältä imuroida, mutta ainakin on ulkona jotain tekemistä.

 

Viuppaleella päällään haalari äitiyspakkauksesta 19 vuoden takaa, jossa

ihanat, ihanat neonvihreät yksityiskohdat. Ukkonen inhoaa, mutta mä tykkään!

 

 

Nyt toivon, ettei kevätodotus kohahda takatalveen!

 

Mustavalkoista

Viuppale nukkuu omassa sängyssä.

Viuppale nukkuu lastenhuoneessa.

Oi, tätä omituista onnea, kun tyynylläni on vain yksi pää ja sekin omani, kun pienet (ja pihkuran terävät) kantapäät eivät painaudu kylkiluiden väliin ja kun sängyssä mahtuu kääntymään ja välillä voi nukkua jopa selällään.

Mutta eihän minun tästä pitänyt kirjoittaa vaan siitä, että samaan syssyyn Viuppaleen sänkymuuton kanssa muutti tietokone paikaltaan ja syntyneeseen tyhjään tilaan tuli lapsille oma tila: pieni, mutta nätti.

 

 

 

Eno teki pyynnöstä kirjoille hyllyn, mutta minä olin hitaudessani niin hidas, että nopeudessaan nopea eno tuli laittamaan hyllyä seinälle ennenkuin ehdin sen maalata. Olkoon siis noin, kunnen saan maalattua.