.

.

torstai 15. tammikuuta 2015

Vuonna 2015

Hupsista! Sehän onkin jo talvi!
Järkyttyneenä olen huomannut, että lapsemme alkavat olla jo aika isoja: kaikki osaavat (halutessaan) käytellä haarukkaa, lusikkaa ja lasia (mutta ainoastaan halutessaan), vain yksi on vaippahousuinen ja tuttin etsimiseen ei ole tarvinnut elämäänsä hukata äidin eikä isän enää pitkiin aikoihin. 
Viime aikoina kuitenkin, kerran jos toisenkin, on erään ja toisenkin suusta päässyt:
 Voi hiivatti, tätä ainaista vaaterallia!
Alusvaate, päälysvaate, sukat, välihaalari, kauluri, hanskat (toivottavasti samaa paria), villasukat (todennäköisesti ei samaa paria), pipo (ai sinäkö haluat ennemmin sen sinisen...) haalari ja ovi auki.
 One down two to go. Viimeistään viimeisen oven narahduksen loputtua ensimmäinen huomaa olevansa kovasti hotellihelpotuksen tarpeessa. Ja uudestaan.
Kesä ja kärpäset, voi kuinka teitä kaipaan!


 Lopulta kaikilla on kuitenkin ihan hurjan hauskaa!


Kyllä kannatti ja huomenna uusiksi tai illalla.


lauantai 9. elokuuta 2014

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Yleisurheilukilpailuissa, totta kai!



Tänäkin kesänä olemme kulkeneet kentillä seuraamassa ystävien, sukulaisten ja ukkosen valmennettavien kilvoittelua. Vieläkin, lähes joka kerta, minulle iskee innostus itsekin urheilla. Askel tuntuu lenkillä aina kevyeltä kisareissun jälkeen.
Lapsetkin viihtyvät kentillä yllättävän hyvin. Useimmiten eivät jaksa seurata kentän tapahtumia vaan aika menee kiipeillessä, juostessa ja kisamakkaroita syöden. Niin ja onhan heillä omatkin kisat: joka tiistai kotikentällä! Viuppale ei vielä ole osallistunut, mutta kotona ollaan reenattu ankarasti!

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Harjoitus tekee mestarin!




Nyt ollaan plontattu oikein kunnolla.
Jatkuvaa rannalla leikkimistä ja uimista, jopa siinä määrin, että Ukkonen, joka ei yleensä uimisesta perusta kävi heittämässä neljän vuoden edestä talviturkkeja. Plontaamisesta on ollut toinenkin hyöty, näiden yleisten nauttimishyötyjen lisäksi siis, neiti otti ja oppi uimaan!


 
Muutaman päivän neiti meni kellukkeilla ja välillä uintihaalarilla, mutta tänään kysäisin, että koittaisiko ilman. Ajattelin, että vähän näkisi, miten vesi oikeasti kantaa tai on kantamatta. Voitte kuvitella, että yllätyin kun tämä eräs sitten osoittikin pysyvänsä pinnalla. Niin kuin neidillä muidenkin taitojen kanssa tässäkään ei paljoa opettajia tarvittu vaan ainoastaan tahtoa ja uskallusta. Varo vaan R-kirjain kyllä neiti sinutkin kohta päihittää!

 
Mutta sitten on eräs, joka ei paljoa helteistä perusta.


tiistai 22. heinäkuuta 2014

Horsmankukkia

Keskimuksut ovat intomielisiä salaatintekijöitä.
Molemmat haluavat leikata ja lingota, repiä ja asetella.
Nyt neidille on auennut vielä uusi maailma salaatinteossa:
KORISTELU!
 
 
Ulkona pieni reissu ja koriin löytyi mansikoita, metsämansikoita, salaatti, persiljaa, horsmankukkia ja basilikaa kasvihuoneesta ja jotta automiehelle olisi jotain leikattavaa tuunattiin salaattia viinirypäleillä.


Lisäksi tein pesto-pastasalaattia (kiitoksia ohjeesta Marjo!).
Voi veljet taas tuli nälkä!

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Tarinan nimi olkoon aurinko

 
Mystistä, miten koko olemassaolomme on kiinni tavattoman kaukana olevasta kaasupallosta.
Käsittämätöntä, kuinka pieniä osasia me olemmekaan maailmankaikkeudessa.
Häikäisevää, miten onnekkaaksi sitä saakaan itsensä tuntea.
 
 
Ymmärrykseni on pientä, mutta onneni suurta!
Kiitos!

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Uusi alku. Taas!

Kai se täytyy myöntää: olen ollut laiska.
Ehkei vain ole ollut mitään sanottavaa. No, olen vähän lenkkeillyt, satunnaisesti leiponut, lasten kasvatuksessa suosinut "lapset ulos"-linjaa, koiran kouluttamisessa jämähtänyt perusteisiin, välillä olen jämähtänyt kirjaan ja sitten jo vaihtanut toiseen saamatta mitään loppuun saakka.
Jospa tästä taas kerran alkaisi toimeliaampi, aikaansaavampi arki.
Juu näin tehdään!
 

Miten täältä pääsee pois?
 

Kuvat: Ukkonen