.

.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Joulufiilistä

Jostain syystä olen ihan joulufiiliksissä.
Se alkoi, kun tuli lunta ja kaunista,
mutta ei loppunutkaan vaikka lumi suli.
 
 
Mitään en aio kyllä vielä tehdä tai laittaa,
kun kyllä sen ehtii.
Fiilistelen nyt vaan valoja ja pimeitä iltoja.
Mutta kertokaa minulle ihmiset, että miten
sen joulutunnelman saa jatkumaan edes tapaninpäivään,
kun usein aaton jälkeen joulu tuntuu jo menneen!
 
 
Että jospa saisi siirrettyä tätä alkufiilistä vähän sinne loppuun niin olisi hyvä!

lauantai 26. lokakuuta 2013

Villasukista

Pitkästä aikaa sain tikattua villasukat.
Ei ole puuttunut intoa, eikä sopivia malleja,
lankoja on tullut osteltua ja sopivia puikkojakin on tarpeeksi tallessa.
Se mikä puuttuu on työrauha ja sinnikkyys.
Jos työstä kiskotaan puikot irti vähintään kolme kertaa niin,
että joutuu virkkuukoukun kanssa kadonneiden silmukoiden metsästykseen,
niin kyllä innostus laantuu.
 

Silloin, kun peräänkatsomiselta olen saanut sukan valmiiksi,
osoittautuu näille aivoille lähes mahdottomaksi aloittaa toisen samanlaisen tekoa.
Näiden valmiiksi saatujenkin välissä tein erään toisenlaisen sukan...
Tästä lähtien siis:
teen kuten sukumme neulojaässä opasti
yhdeksän puikkoa, kaksi lanka kerää ja molempia sukkia vuorotellen.
Ensin yhden varsi, sitten toisen, sitten yhden kantapää ja sitten toisen...
Taika piilee myös siinä, että näin tehtynä muistaa ne kuviot, kavennukset ja muut
ilman jatkuvaa toisesta sukasta laskemista.
 
 
Näin tehdään ja palaan kyllä kertomaan pääsenkö maaliin saakka.


maanantai 21. lokakuuta 2013

Lunta

Kesä meni taas.
Vauhti oli niin hirmuinen, että tuskin huomasin koko aikaa.
Taisi olla mummu oikeassa sanoessan, että vuosien vauhti vaan kiihtyy vanhemmiten,
 että tuskin uskaltaa nykyään silmiään räpäyttää.
 
 
Ajan vauhdin näkee erityisen hyvin lapsissa.
Lapsuuden aika on niin lyhyt,
se menee niin nopeasti.
Hups vaan ja talo on täynnä teini-ikäisiä.
Ensi kuussa Viuppale täyttää vuoden.
 


torstai 17. lokakuuta 2013

Kanelikeksit

Söisi suu,
vetäisi vatsa,
vaan ei kestä heikot sääret!
Kuten mummu sanoisi.
 
 
200g pehmeää voita
1dl sokeria
1dl tomusokeria
1 muna
4dl vehnäjauhoja
1/2tl soodaa
 
sokeri-kaneliseosta pyörittelyyn
 
Vatkaa voi ja sokerit, lisää muna voimakkaasti vatkaten.
Sekoita sooda jauhoihin ja sekoita jauhot taikinaan. Tuloksena pitäisi olla aika tarttuvainen taikina.
Mutta ei hätää, taikina jämäköityy jääkaapissa, jolloin siitä on helpompi pyöritellä keksit.
Voit myös tehdä näin:
Taiteile taikinasta pötkylä elmukelmun sisälle, kääri ja muotoile tasaiseksi.
Laita jääkaappiin jämäköitymään. Leikkaa jämäköitynyt pötkylä noin 1/2cm paksuisiksi kiekoiksi ja pyörittele kiekot sokerikanelissa. Asettele pellille hyvillä leviämisväleillä ja paista uunissa 175asteessa 15min.


tiistai 15. lokakuuta 2013

Riitaa

Meillä on tänään tapeltu.
Isoin on härnännyt neitiä,
neiti on härnännyt automiestä
ja automies vie Viuppaleelta kädestä kaikki jännät tavarat.
Neiti kiljuu, automies mätkii, Viuppale huutaa ja esikoinen suuttuu,
kun häntä komennetaan.
Täytyy sanoa, että hermo on mennyt ja monesti.
Hetken taas leikkivät ja sitten...
Neiti alkaa kiljua heti, kun esikoinen näyttäytyy
 ja haluaa just ne tavarat, joilla automies leikkii.
Voi veljet!

 
Kuinka paljon niiden pitäisi antaa itse selvittää riitojaan?
Kuinkahan paljon kokevat riitelevänsä?
Kaipa tässä on taas opettelemista kaikilla,
mutta oppimista odotellessa voisi korvatulpat olla hyvä hankinta.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Omien taitojen varassa

Osaan leipoa, neuloa, kasvattaa kasveja, ommella ja monia muita asioita,
mutta jos henkeni olisi taidoistani kiinni niin pärjäisinkö.
Kuinka kaukana onkaan tästä ajasta ja paikasta elämä, jossa oikeasti ollaan omien taitojen varassa.
Kuinka vaikeaa onkaan meille ajatella, että ilman työntekoa näkisimme nälkää.
Hyvinvointiyhteiskunnan onni ja heikkous on kadottaa todellisuus.
Tietoisuus siitä, että tämän vuoden sato on ensi vuoden turva,
eikä ruokaa mistään tule, jos ei sitä joku viljele.
 
 
Kiitollisena ja nöyränä lähetän terveiset heille jotka tietävät ja tiesivät, miten maailma toimiin. Heille, jotka elivät ja elävät omien taitojensa varassa.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Ulkona

Lapset liikkuu,
mutta ihminen on aika taitava laiskistumaan.
Ei tarvita kuin vähän passivoivaa viihdettä eli telkkaria
niin kyllä lapsi koukuttuu ja jämähtää vaikka ikiajoiksi siihen ruudun eteen.
Aikoinaan meillä näkyi lasten kanava eli piirrettyjä loputtomana virtana.
Ei hyvä!
Ei ollenkaan hyvä, koska aina piti saada katsoa vielä tämä loppuun. Ja voi kuinka taitava onkaan markkinamies, joka ymmärtää kesken ohjelman mainostaa jo seuraavaa, että lopettaminen olisi vieläkin vaikeampaa.
Paljon helpommalla pääsee äiti ja myös lapsi, kun telkkarin katselu on rajattu. Se on tämä sarja tai tämä elokuva ja sitten kiinni ja muihin puuhiin.
Vaikka ulos!
Mieli virkistyy, kunto kasvaa, mielikuvitus kehittyy leikkejä keksiessä ja lapsi liikkuu.
 

 
Hippaa ja marjanpoimintaa,
metsässä tarpomista ja aarteiden etsintää.
Kuinka onnekkaita olemmekaan, kun saamme olla pihalla!


 

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Muffinikestit

Maanantaina oli muffinikestit.
Esikoisella oli kavereita kylässä myöhästyneillä synttäreillä.
Muffinien tarjoilussa ongelmaksi nousee aina sopivan astia tarjoiluun. Kiitos Pikku pirtin Lotan ratkaisu ongelmaan löytyi:
lautanen, kaksi kuppia ja toinen lautanen.


Vähänhän alastomilta ja noloilta muffinit tässä näyttävät,
mutta kertoa voin, että päällystettä oli tarjolla kahta väriä,
strösseleitä, marianne- ja amerikanpastillirouhetta sekä
murskattuja turkinpippureita.
Siitä jokainen sai sitten itselleen mieleisensä taikoa.


Lopputulokset eivät sitten olleetkaan yhtään valjuja eivätkä alastomia.

 


tiistai 8. lokakuuta 2013

Tänään

Ulkona näyttää täsmälleen siltä miltä sisälläni tuntuu.
 



 
Viime yönä mummu nukkui pois.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Lautapelejä vol. 2

Afrikan tähti ja muistipeli ovat neidin suosikkilautapelejä.
Nyt on mennyt tovi, ettei olla Afrikan tähteä otettu esille, koska... No voitte kuvitella, millaista se on kahden innokkaan ja nopean pikkupojan kanssa. Muistipeli sen sijaan ei ole niin alle 3-v. herkkä. Ei ole nopan heittämistä eikä tuhatta palaa ja setelilappua vaan selkeät laput ja vielä selkeämmät säännöt.
Nyt on sun vuoro... eipä voisi sisko veljeään paremmin opastaa.
Mutta miksi! Oi miksi, kaikkein eniten kiinnostavat ne aikuisten pelit? Blokuksen laatat saavat lapset ihan pyörrytyksen valtaa ja vähintään samoihin sfääreihin nostavat Pentagon kuulat.
 
 
Ilmeisesti toisella on mustat ja toisella valkoiset ja oman värin edustajat pitää saada laudalle.
Yhteistuumin, välillä pientä väitöstä, mutta siinäpä toisiansa hiovat ja yhdessä oppivat.



 
Kyseessä oli muuten päähinehetki.
Myös Viuppale oli puvustettu.
 

torstai 3. lokakuuta 2013

Nytkähdyksiä

Tiedäthän, miten herne tai auringonkukka voi kasvaa päivässä ihan hurjan määrän.
Tapahtuu yllättävä nytkähdys, jonka aikana asiat etenevät hurjaa vauhtia. Pinnan alla on tehty kovasti töitä ja sitten seuraa nytkähdys.
Lapset taitavat olla samanlaisia.
Joku päivä pyörät osuvat hammasrattaistossa oikeaan asentoon ja hups uusi taito on opittu tai vanha nostettu uudelle tasolle. Vaikka kyllähän sen huomaa, kun joku juttu on työn alla. Taloon saapuu hiiviskellen tarkkailija, mietiskelijä ja näpertelijä. Hissukseen, omissa oloissa nämä pyörien pyörähtämiset usein tapahtuvat. Vaivihkainen kiinnostus kääntyy yhtenä päivänä taidoksi.
 
Neiti nytkähti ja oppi lukemisen taidon.
Ensin halusi tietää kirjaimet ja sitten, miten kirjoitetaan se ja tuo ja tämä. Paljon hiljaista aivopyörien pyörittelyä kielen kärki suupielestä pilkottaen harrasti. Minä yritin toppuutella, kun eihän vielä olisi tarvinnut ja myöhemminkin olisi ehtinyt. Oikein hyvin olisi myöhemminkin ehtinyt, mutta minkäs teet. Nytkähdykset eivät tottele äitiä. Nato sanoi, ettei herkkyyskauden sattuessa tarvitse toppuutella ja annoin Neidille isoveljen vanhan Aapisen.
Lisää hiljaista touhua, kirjainten tapailua, isin kanssa harjoittelua ja helppoahan se olikin: tehdä kirjaimista sanoja.
 
 
Pikku hiljaa alkaa Neiti ymmärtää, mikä kokonainen maailma uudella taidolla avautuukaan. Kirjahylly täynnä kirjoja, telkkari täynnä tekstejä ja Oppi ja ilo- peleissäkin voi itse lukea, että mitä oikein pitää tehdä. Voi veljet, että on ollut hymy herkässä.
Meillä molemmilla.

 
Tänään huomasin uuden nytkähdyksen. Oli tullut neidin piirustuksiin uusi ulottuvuus ja toinenkin ihan yllättäen ja ilman välivaiheita. Niin ne hammasrattaat osuvat kohdilleen.


keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Väsynyt iltapäivä

Syksyinen tauti kaatoi meidänkin lapset.
Yli viikon kestänyt kuume vei voimat lähes kaikilta.
Automies kehitti taudin lomassa itselleen tahdon
ja vastaa nykyisin kutsuun kuin kutsuun sanalla EI.
Nyt voimia on jo enemmän ja leikitkin sujuvat ilman jatkuvaa väsynyttä nahistelua ja itkunpurskahduksia.
Hain fättiksen olohuoneeseen, kun alkoivat merirosvoilla keittiöntuoleja, syöttötuolia ja muita laivanrakennukseen ja niin Fatboysta tuli laiva. Hetken päästä hyppyalusta ja lopulta ihana paikka lököillä, lueskella kirjaa ja katsoa pikku kakkosta (sekä nukahtaa...).
 
 
Silmät aukesivat, kun alkoi Maltti ja Valtti.



Syksy on Fatboyn parasta aikaa.
Huomenna on hyppyharjoitusten aika,
tai sitten yömyöhällä, kun tuo EI meni tähän aikaan nukahtamaan,
mutta eihän sitä voi toipilasta väkisin pitää hereillä.