.

.

torstai 28. marraskuuta 2013

Pitkästä aikaa!

Otsikko kertoo tällä kertaa kahdesta asiasta:
siitä, etten ole viime aikoina juuri tietokoneella viihtynyt
ja siitä, että olen saanut jotain tosi harvinaista.
Sain nimittäin
RISULUUDAN!
Ja ihan ehdottomasti on isojen kirjainten paikka
ja huutomerkin.
Mystinen metsätyömies kävi opissa,
hankki pari rakkoa sormiin ja tulosta syntyi.
Yksi tällekin tytölle annettavaksi.
 


Kyllä sitä voikin olla onnellinen luudan jäljistä puhtaalla lumella.
Tulee ihan lapsuus mieleen!
Ja mitä parhautta, että taito luvattiin minullekin opettaa!

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Kahvikeksien ykkönen on löytynyt (ainakin toistaiseksi)!

Ukkoseni jemmasi kameran työpaikalle.
Kärsin jo vieroitusoireista, kun ei päässyt räpsimään.
Olisi ollut  räpsimisaihettakin, kun pitkästä aikaa vähän panostin leipomiseen
eli käytin tehosekoitinta suklaakakun ja dallaspullien tekoon.
Nyt kuitenkin kamerarakkaani on palannut ja sen kunniaksi:
 siskoni on hurahtanut maapähkinävoihin,
joten nämä ovat hälle.
 
 
Jos siis ehtii tänne ennenkuin nämä kaikki on syöty!

 
Alkuperäinen ohje täältä, mutta kaakaojauheen puutoksen vuoksi tein näin:
100g pehmeää voita
1dl sokeria
1 1/2dl fariinisokeria
1 muna
3/5dl maapähkinävoita
3 1/2dl jauhoja
1/2tl soodaa
1tl vaniljasokeria
100g tummaa suklaata rouheena
Vaahdota voi ja sokerit, lisää kananmuna vatkaten. Lisää maapähkinävoi ja kuivat aineet, viimeisenä suklaarouhe. Pyörittele taikinasta noin neljäkymmentä keksiä, joita paistetaan uunissa 175asteen lämmössä sellaiset 10minuuttia. Alkuperäisessä ohjeessa keksien pinnalle tuli vielä sormisuolaa, mutta taloutemme alle 30-vuotiaat nostivat asiaa koskien niin suuren vastalauseryöpyn, että jätin laittamatta. Ensi kerralla sitten!  Kuorrutteeseen tulee 2rkl maapähkinävoita, 1dl tomusokeria ja 1-2rkl vettä.
 
 
Omenansyöjän keksiunelmia!

maanantai 4. marraskuuta 2013

Minun varpaat ja minun pää.

Kauhulla odotan talven pimeyttä ja lumisia teitä.
Sitä, kun ei edes lenkille pääse ilman liukuesteitä kengänpohjissa,
taskulamppua ja liukasteluvaurioita.
Talven pimeät kuukaudet aiheuttavat minulle mökkihöperyyttä
 ja kroonisesti lyhyttä pinnaa.
Lapseni ovat ihania, kuten tiedät,
mutta jatkuva tuvassa istuskelu ja oman ajan puute eivät niinkään.
 
 
Keinoja oman pään hoitamiseen:
lenkkeily, puntteilu (mutta mitenkäs menet jos ukkonen on töissä
ja talossa on kaksi alle 3-vuotiasta. Toisaalta tuleepanhan lenkki ja
punttitreeni samalla jos lähtee vetämään lapsia pulkalla auraamattomalle tielle)
käsityöt (en yritä ompelustöitä, menee vain hermot
 kuten aiemmin on todettu eli kutominen saa riittää),
lukeminen (tarpeeksi hyvä kirja niin jää lapset syöttämättä
ja nukuttamatta eli tekeminen varattava vain ukkosen loma-ajoille)
ja siivottu koti (huom. ei siivoaminen vaan se lopputulos).
Jo se, että saisi tehdä jotain kunnolla valmiiksi, ilman,
että pitää olla koko ajan valmis keskyttämään, komentamaan
 tai kuulostelemaan lähestyvää myrskyä, olisi luksusta!
 


perjantai 1. marraskuuta 2013

Materian matteusvaikutus

Olen kuluttanut elämääni paljon hukkaan
etsimällä tutteja
tai pinneja ja ponnareita,
mutta pääasiassa tutteja.
Suurimmassa hädässä sitä pahuksen kapinetta ei löydy mistään.
Tilanne ei ollut hyvä, kun lapsi ei osannut itse liikkua,
eikä se totisesti ole parantunut nyt kun hän jo itse kulkee paikasta toiseen
(aikamoisella vauhdilla kaiken lisäksi).
Sitten luovut toivosta ja ostat kaupasta uuden tutin.
Viimeistään seuraavana päivänä tutit alkavat ryömiä koloistaan
 tutustumaan uuteen tulokkaaseen
ja opettamaan senkin pahoille tavoille.
 
(Suu vailla tuttia)
 
Tänään löysin neljä tuttia niiden kahden ostamani kaveriksi.
Viimeistään ylihuomenna ne ovat taas kaikki kadonneet.